Katselen mustavalkoista kuvaa
jonka ympärillä ei ole mitään
kuvassa on katkennut kitaran kieli
myöhästynyt bussi
likainen tukka
ja kesäajassa oleva kello keskellä talvea
kuva olen minä
kuva on minun kipuni
ai siinähän sinä olet
onneksi tulit siihen
en näe
tuota elämän irvikuvaa
lämpösi takaa
uskon vakaasti
että sinä et ole
tulevaisuuden kehys kuvalleni
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Runossasi on jännä suhde valokuvaan. Vanha mustavalkoinen kuva on elämän irvikuva, jonka läheisen ihmisen lämpö peittää. Samalla runon puhuja uskoo, ettei läheinen tule olemaan kehys hänen kuvalleen - kehys elämän irvikuvalle? Eli elämä ei ole enää kuvassa vaan muualla - tässä - eikä paluuta vanhan kuvan kaltaiseen elämään enää ole. Näin minä tämän luin.
Oi, tykkäsin ihan hulluna tästä runostasi. Tuo kitaran katkennut kieli ja myöhästynyt bussi maalailivat ja antoivat täällä lukijalle atmosfäärin, vision, vaikka mitä. Hyvä! Mulle nousi iho kananlihalle, se on varma mittari-aina.
Toinen komenttini on nähtävästi pudonnut pois. Mutta kommenttina blogiini jättämääsi kommenttiin. Sanoit "Vanha mustavalkoinen kuva on elämän negatiivisien asioiden kollaasi", se on hyvä tulkinta runosi mustavalkoisesta kuvasta ja lopun onnellisuudenhan runostasi luinkin.
negatiivista:
kaipaisin runoosi lisää rytminvaihdosta, se pitäisi yllä mielenkiintoa. Lue runosi ääneen, huomaat varmaankin mitä tarkoitan.
positiivista:
hyviä, milenkiintoisia kielikuvia ja kertovat hyvin osuvasti runotorstain aiheesta.
Mielestäni erittäin hyvä runo.
Hienosti kielikuvilla luot aikaan vision joka sopii aiheeseen. Rytmityskin tukee sitä. Luin ääneen ja
Yllätyin.
Lähetä kommentti