Runot runoudesta,
mukavan helppo aihe kirjoittaa.
Runoistaan
kirjoittava kirjoittaja
tuntee itsensä neroksi.
Kumminkin,
arvon kirjoittaja,
sinä siinä,
juuri sinä.
Sinä joka pidät itseäsi taiturina.
Oletko ikinä antanut
runoasi runosta
kasvottomalle lukijalle?
Oletko antanut kenenkään
nuijia sanojasi?
Tiedätkö niiden kestävän kulutusta?
Runot runoudesta on ansa,
johon jokainen kirjoittaja lankeaa.
Runot runoudesta;
tuskaa lukijalle.
Me tahdomme kuulla
bussimatkoista
ja hissistä ja lokeista.
Me tahdomme nähdä
lauseita todellisuudesta.
Me tahdomme kuulla sanoja meistä.
Eli,
arvon aloitteleva kirjailija.
Älä kirjoita liuskan mittaista runoa runoudesta.
Kuten minä juuri tein.
Yhden illan juttu
Mustassa salkussa
on uusi kirjoituskoneeni.
Tai no.
Ei kovin uusi.
On se ainakin 30 vuotta vanha.
Kirjoituskoneeni maksoi euron,
se on itäsaksalainen ja vihreä ja painava.
En ole kirjoittanut sillä vielä sanaakaan,
sillä sen mustenauha on ikivanha.
Uusi kirjoituskoneeni on priimakunnossa
Ei naarmun naarmua.
Se on merkkiä Erika
ja se maksoi saman verran kuin housuni.
Olen kiintynyt uuteen kirjoituskoneeseeni,
vaikka en koskaan ole edes kokeillut kirjoituskonetta.
Kelloni tikittelee tietokoneaikaa.
Rakas Erikani on kuitenkin toivottu tuulahdus menneestä.
Enhän minä sillä mitään oikeasti tee,
se vain asustaa salkussaan,
niin kuin etana kotilossaan.
Illansuun vapinaa linja-autossa
Minulla on narkkarin lasittunut katse
ja vanne rutistaa päätäni
Täällä on lämmin
mutta ikkunan toisella puolella on betonista kyhäilty totuus
kylmä kaupunki likaisine katuineen
Kalenterin mukaan kohta on kevät
ja silti ulkona on syksy
lannistava luomiskertomus
Jopa asfalttisademetsän ilmasto tuntuu olevan itseensä väsynyt
Nyt on keskiviikko
ei kun…
no arkipäivä kumminkin
Lukuloma tekee krapulastani normaalia rankemman
Viisi sekuntia tästä pohjoiseen
