Runot runoudesta,
mukavan helppo aihe kirjoittaa.
Runoistaan
kirjoittava kirjoittaja
tuntee itsensä neroksi.
Kumminkin,
arvon kirjoittaja,
sinä siinä,
juuri sinä.
Sinä joka pidät itseäsi taiturina.
Oletko ikinä antanut
runoasi runosta
kasvottomalle lukijalle?
Oletko antanut kenenkään
nuijia sanojasi?
Tiedätkö niiden kestävän kulutusta?
Runot runoudesta on ansa,
johon jokainen kirjoittaja lankeaa.
Runot runoudesta;
tuskaa lukijalle.
Me tahdomme kuulla
bussimatkoista
ja hissistä ja lokeista.
Me tahdomme nähdä
lauseita todellisuudesta.
Me tahdomme kuulla sanoja meistä.
Eli,
arvon aloitteleva kirjailija.
Älä kirjoita liuskan mittaista runoa runoudesta.
Kuten minä juuri tein.
6 kommenttia:
VAI NIIN!
Jassoo! Peesasin vain sutta.
Tämä herättää odotettuja tunteita!
Heh, tämä oli jostain syystä hauska, vaikka tuo mörkö on kyllä iskiessään aika paha.
Runoutta ei oikeastaan ole olemassakaan.
Heh :) Tämä runo ei vakuuttanut pidättäytymään runosta kertovan runon kirjoittamisesta. Onhan tämä varsin huumorpitoinen ja viihdyttävä yksilö :)
Lähetä kommentti